CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

tiistai 12. tammikuuta 2010

30.12.2009

Hahaaa! Olen muutamana päivänä seurannut koiruuksieni puuhia. Sohvalla on aina tungosta, kun iltaisin päivystämme siinä koko lauman voimin. Harvoin kaikki kolme koiraa ovat sohvalla yhtä aikaa. Yhtenä iltana nauroin Sagaa ihan kippurassa: pojat nukkuivat sohvalla autuaan onnellisina ja minä pönötin divaaniosassa. Saga seistä möllötti eteisessä ja katsoi meitä unisin silmin. Jonkin ajan kuluttua se haki lelukopasta lelun ja heitti sen leikkisästi sohvan eteen. Darwin tietenkin innostui heti: "Jee nyt leikitään nyt leikitään!!!!!!" Saman tien kun Darwin tuli pois sohvalta Saga hyppäsi sen paikalle. Aluksi epäilin, että tämä oli vain sattumaa, mutta nyt sama on toistunut useana päivänä.

Saga on kyllä ainutlaatuinen arkipäivän sulostuttaja! Ihastuttaja ja vihastuttaja! Täysin omaa laatuaan...



Joskus sohvalla on näinkin ahdasta...



RaMa? Voi kun olisi... Viime viikolla sain kovin surullisia uutisia... Voitto siirtyi tähdeksi taivaalle joulupäivänä:,( Itkua on tihrustettu moneen otteeseen, ja nyt Sagan mahdolliset masuasukit ovat käyneet kultaakin kalliimmiksi! Perjantaina tulee täyteen kolme viikkoa...

Is she or isn't she... Oh I really hope she is!!! Last week I got some sad news. Voitto has gone over the rainbow on Christmas day:,(

0 kommenttia: